perjantai 25. helmikuuta 2011

HUPS.

Ja siinä kohtaa se sitten lähti..käsistä.. Ajattelin että nyt minä käyn läpi lehdet, laitan pinoon ne mistä teen leikekirjan (eli sisustuslehdet) ja loput menee hävitykseen. Loistava ajatus sanoisi herra isäntä. Mutta sitten.. Aloin purkaa laatikoita mitkä on ollut niine sijoineen lähes viisi vuotta, mitä niihin nyt on lisäilty välillä paperia ym. päälle. Ja no, kello on neljä, minä yöpuvussa ja huoneessa on kaaos. Pakko paeta maalle. Ovi kiinni.


Niin ja arvatkaa mitä! Olen saanut Katjalta ja Ninniltä tunnustuksen. Kiitti kisut! Tunnustukseen kuuluu kertoa itsestään seitsemän asiaa ja laittaa sitten tunnustus eteenpäin viidelletoista blogille.. Viidelletoista? Arvatkaa mitä, olempas niin laiska etten laita kellekkään. Kaikki te ihanuudet olette sen ansainneet joten nauttikaa! Ja sitten ne seitsemän asiaa..

1. Hammasharjat ja kaikki niihin liittyvä on ällöttävää. En halua kuulla, enkä nähdä kenenkään harjaavan, kävelevän se suussa tai tekevän yhtään mitään sillä. Pönttöä saa pestä, sen se on ansainnut!

2. Yritän heittää kaiken ylimääräisen pois, mutta ikean pahviset laatikot on petollisia paperin kerääjiä ja aikakausilehtiä en voi vastustaa! Ostan kuukausittain noin 3-5 sisustuslehteä ja 3 "muoti/lifestyle"-lehteä.

3. Olen kovaääninen, erittäin kovaääninen.

4. Kun muutan haluan aina uuden sisustuksen. Ei halpaa, eikä ekologista (tosin huonekalut menee ystäville ja muulle perheelle). Yritän petrata.

5. Minulla on kaksi ammattia, mutten tiedä mikä minusta tulee isona. Aijon hakea kouluun nyt keväällä ja aloittaa sellaisen syksyllä.

6. Harrastan potkunyrkkeilyä. Olohuoneen lattialla makaa tällä hetkellä iso, ruma, punainen nyrkkeilysäkki.

7. Haluan muuttaa, jotta pääsen remontoimaan! (vanhakaan ei ole valmis..)

maanantai 21. helmikuuta 2011

KEITTIÖN KOMISTEET.



Vihdoinkin se oli saapuneet meidän liikkeeseen. Vellamo/Puutarhurin parhaat keittiöpyyhesetti, keltäpä muultakaan kun Marimekolta. Ja minä sain omani ja olen siitä iloinen! Kuvassa komeilee myös kirppikseltä löytämäni Bacmanin tarjotin, joka on saanut juuri sopivasti patinaa pintaan elämänsä aikana...

perjantai 18. helmikuuta 2011

KISSATONKIVOJAKISSATONKIVOJAKISSATONKIVOJA.



...Väillä sitä vaan on pakko vakuutella itselle. Karvoja joka paikassa. Juuri pedattu peti ja kukas siellä mönkiikään (huomaa viltin etureuna, joka on pitänyt kynsiä ennen kaivautumista). Syvä huokaus.

perjantai 11. helmikuuta 2011

KURKISTUS MAKUUTILAAN.



Olette ehkä huomanneet, että minulla on usein kriisejä. Tällä kertaa se on uusi sänky. Petasin sitä tänään 45 minuuttia. Kyllä. 45 minuuttia.

torstai 10. helmikuuta 2011

MATON METSÄSTYS OSA III


Sängyn hakureissulla lähti mukaan matto Ikeasta. Se on kiva, eikä maksanut maltaita. Nyt tekee mieli uutta sohvaa..

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

LÖYTÖ.


Olen haaveillut mustasta kyntteliköstä mutta niillä on niin hirveät hinnat, että olen laittanut rahat mielummin muuhun. Nyt tein kirpparilta kuitenki löydön, joka hetkeksi tyydyttää kynttelikön tarpeen.



Hieman spraymaalia pintaan ja ah, kuin uusi! Kirpparilta tuodut asiat, jotka tarvitsee maalausta alkavat muodostavat jo kasan. Harmi kun tuli taas pakkasta, nollakelillä oli hyvä maalailla parvekkeella..

Kuva 1 on: täältä
Kuva 2 on: täältä